Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

2014 vuoden viimeisiä tunteja mennään

Kuva
Nuinvain on taas vuosi vierähtänyt. Sinällään aika erikoinen vuosi kaikenkaikkiaan. Paljon on tapahtunut kaikenlaista, ja ei aina niin mukavaakaan, mutta kaikesta on toistaiseksi selvitty.
Postauksia on tullut laitettua aika vähän, mutta ehkä ensivuosi tuo tullessaan lisää tällekkin saralle.

Sairastuin flunssaan marraskuun lopulla ja sitä kesti neljättä viikkoa, ja sitten joulun jälkeen tuli uusi flunssa riesaksi, sitä tässä nyt niistellään. Flunssa on pysynytkin poissa monta vuotta, mutta nyt se päätti iskeä oikein urakalla. Harmitti niin kovin, kun meni muutama mukava reissu ja lapsenlapsen synttärit ohi, mutta tuleehan näitä toivottavasti uusia.

Laihian joen varrella kuvailin lokakuussa.

Levanevan luonnonsuojelualueella retkeilin myöskin lokakuulla.

Eero naurunaaman 1v synttäreitä vietettiin marraskuun 23 päivä.


Lastenlasten kanssa leivottiin joulupipareita ja vähän välillä leikittiinkin.


Perinteiden mukaan käytiin viemässä kynttilät Ähtäriin omaisten haudoille aaton aattona.


Joul…

Joulunodottelua

Kuva
Hei ystävät 
Olen laittanut Valokuvauksia-, Nysväämistä ja Näpertelyä-, ja Vaellusretkiä ja reissuja sivut hetkeksi lepotilaan. Sivuilta varastettiin niin paljon kuvia, että alkoi tosissaan harmittamaan.
Myös sivujen formaatti oli muuttunut yhtä äkkiä ja  minun blogikuvani hävinnyt yms..
Pidän tätä sivua vielä avoinna, josko jaksaisin /ehtisin päivittä tänne kuvia ja tarinoita.  Kuvista teen homattavasti pienempiä, kun ennen ja logot tulee keskelle kuvaa...
tms. kunhan ehdin miettimään.
Nyt olen "räytynyt" kolmatta viikkoa flunssan kourissa ja oikeastaan mitään ei ole jaksanut tehdä... mutta viellä tästä noustaan..


Mutta pidemmittä puheitta. Hyvää Joulun odotusta hyvät ystävät.

Kesän aikana koettua

Kuva
Kesä on kulunut erikoisissa merkeissä, surutyö ja kummitädin paperien ja valokuvien yms selvittely  on vienyt yllättäväästi aikaa ja voimiakin.

Kesä kului nopsasti kuten aina. Lämmintä ja kaunsita oli. Retkiä olent tehnyt yksin ja pikkusiskojen sekä siipan kanssa. Silti kesästä jäi jotenkin puolinainen olo, aivan kun olisin ollut puoliksi mukana kaikessa tekemisessä... ihme olotila. Ähtärissä kotimökillä vietettiin aikaa yhdessä äidin ja siskojen kanssa. "Humpuukiteltta" pystytettiin jälleen, ja siellä ommeltiin ja istuttiin iltaa hyttysiltä ja paarmoilta paossa. 
Sitten tuli ukkos sade ja tuulenpuuska ja "humpuukiteltta" meni uusinta listalle.
Fiilisteltiin kynttilöiden ja öljylamppujen valossa, syöden hyvin ja viihtyen toistemme seurassa.

Elokuulla hurautimme pellonlaitaan pyydystämään kuvaa super kuusta, mutta myöhästyttiin pikkasen.


Kuvailimme ja saunoimme siskojen kanssa Kivi-ja Levajärven rannalla.



Retkilimme Valokki siskon kanssa Jyllinkosken sähköpuistossa…

03-13.06.2014 Pyhätunturin loppuloman kuvat ja tarinat

Kuva
Laitan jakoon, loput kuvat ja tarinat talvi/kesälomareissultamme. Vaikka olenkin ollut jo aikeessa, että lopetan koko tämän blogin. Ottaa jotenkin "hiekkaan" tämä touhu ja epäilyksen peikko kuiskii jottei tämä enää kiinnosta lukijoitakaan :(

Mutta asiaan...  Etsimme siskon kanssa kovasti paikka, jossa voisi kuvata rentukoita ja virtaavaa vettä. Olimme kiertäneet siellä ja täällä mm. melkein ympäri pyhäjärven, eikä tuntunut löytynvän mitään sopivaa paikkaa. Toivomme heittäneenä ajelimme kohti mökkiä, kun huomasimme sattumalta pienen ojan/joen Rajajoki nimeltään sitähän menimme tutkimaan. Joen vartta kulki leveät pitkokset, niin hyvät että, jopa pyörätuolilla olisi päässyt kulkemaan. Tallustelimme aikamme ja tulimme Maahisten maateatteriin. Kesäteatteripaikka uskoisin. Ojan varrella oli runsaasti rentukoita ja siellähän verähti taas useampi tunti. 

Seuraava päivä oli todella kuuma, joten päätimme ottaa rauhallisesti ja lähteä vasta illansuussa tutkimaan lähimaastoja. Matka…