Eräs voimapaikkani

Istun mättäällä, yksi lempimaismista levittäytyy eteeni.
Kiedon takin lämpimämmin ympärilleni, ilma on raikas ja viileä, yöllisen nollakelin jälkeen.

Nojaan poskeani lempeän mäntyni karheaan kaarnaan.
Annan ajatusten virran tulla, häipyä pois ja vain olen, läsnä, osana tätä maisemaa.

Ympärilläni suon tuoksu, suopursu, kanerva, sammal.

Muuttolintujen taukoamaton kosiopauhu kantautuu tuulen mukana, häipyen taas,
ja taustalla  teerien urkujen soitto, nousten ja laskien jatkuvana virtana.

Aamuaurinko kurkistelee metsänrajan takaa ja lämmittää mättäät, saaden ne höyryämään.
Nuotiosta nouseva savu kietoutuu leikitellen aamun viimeisiin usvahattaroihin, nousten kieppuen, kisaillen puiden latvoihin.
Viereisen koivun oksalla tarkkailee tiaisparin nappisilmät, hetken tutkiskeltuaan jatkavat puuhiaan.

Juon aamukahvia kuksastani, hitaasti nautiskellen, maistellen jokaista kulausta.

Sitten suljen silmäni ja vain olen, vielä ihan hetkisen, tämä maisema sisälläni.

Aurinko on jo noussut korkealle..
Teerten urut ovat tälle pääivälle soittonsa soittaneet,
joten nyt on minunkin pikkuhiljaa aika kokoilla kamppeeni ja jatkaa tätä päivää.