Mökiltä päin päätimme Asta siskon kanssa lähteä tutustumaan lähellä olevaan, Petäjäveden ja Multian rajalla sijaitsevaan Karhunahtaan luonnonsuojelualueeseen.
Gps ohjasi meidät hienosti perille asti. Viimeinen metsätien osuus oli kapea ja keväämmällä kaiketi ollut kovasti roudan ja kosteuden pehmittämä
Auto pysäköitiin pienelle parkkikselle. Lintujen laulukonsertin saattelemana laitettiin reput selkään ja kameravermeet ja kameranjalat kainaloon. Mukaan pieneen kassiin koukattiin vielä parkkipaikan puusäilöstä pikkasen puita, että saadaan kahvit keitettyä ja makkarat paistettua.
Kevään lintujen laulukonsertti saatteli meitä ihanaa aurinkoista metsäpolkua kohti määränpäätä.
hetken kuljettuamme saavuimme pienelle sillalle jonka alitse virtasi puronen, näin sateiden jälkeen oli mukavasti vettäkin. Jatkoimme matkaa ja kohta pian saavuimme upealle kallioiselle paikalle jonka alapuolella on rotkojärvi ja vasemmalla reunalla hyvä laavu ja sen takana vessa.
Rotkojärvi oli valkoisenaan vaahdosta jonka alkuperä on myllyputous ja runsas virtaus.
Asetimme puukassin laavulle odottamaan kierrokselta palaamista. Nuotiopaikalle saapui kiva naisporukka, olivat työkavereita. Juttelimme hetkisen heidän kanssaan ja sitten lähdimme tallustelemaan kierrosta eteenpäin.
Reitti on haastava reumajaloille ja oli mentävä varovaisesti, on jyrkkiä laskuja ja nousuja.
Tuotapikaa saavuimme paljonkuvatulle yksityismökille ja saunalle.
Kuvailimme hetkisen rannassa, mutta koskenvoimakas kohina veti magneetin lailla puoleensa, ja sinnehän me siirryimme kameroiden ja reppujen kera. Kuvailimme pitkään ja hartaasti koskea ja puroa suuntaan ja toiseen. Sitten aikanaan rupesimme katsomaan mistä polku jatkuu eteenpäin. Opasviitta oli kaatunut ja oli vähäsen epäselvää mistä tulisi jatkaa ja tietenkin me talsimme väärään suuntaan jonkin matkaa. Huomasimme virheemme ja oikaisimme metsän läpi kosken kohinan suuntaan ja siitähän se olisi polku lähtenyt heti myllymökin vierestä suoraan kalliota ylös...
Kuvattiin hetkinen putousta ylhäältä päin ja sitten jatkettiin sillasta yli toiselle puolelle kanjonijärveä.
Hetken tallusteltuamme löysimme ihanan rauhaisan suvantopaikan ja siinä kuvattiin hetkinen vaahtotöppyrät purjehtivat, kuin pienet laivat sinistä puroa pitkin kohti kanjonijärveä. Tuokion kuluttua jatkettiin eteenpäin nyt olikin haastavaa kulkea.. välillä kiivettiin suoraa kallioseinää ylös ja alasja välillä oli pakko laskea pylly maahan jossain kohdassa, ettei mene nurin kun laskeutui alaspäin.
Polulla oli joissain paikoissa todella paljon vettä, mutta onneksi meillä oli kumisaappaat jalassa.
Mukavat retkeiliä naiset huutelivat rotkojärven toiselta puolelta meille, että laittavat meille nuotioon vähän puita lisää, että meille on kunnon makkarahiillos kun pääsemme paikalle.
Vihdoin päästiin takaisin laavulle vaikka oli sisaren reumajaloille aika haastavaa.
Vihdoin päästiin takaisin laavulle vaikka oli sisaren reumajaloille aika haastavaa.
Kaffia ruvettiin keitteleen niin perässämme laavulle saapui kaksi suomenlapinkoiraa omistajineen. No minulta melkein itkua lykkäsi, kun tuli niin ikävä omia edesmenneitä suomenlapinkoiriani. Onneksi sain näitä silitellä, rapsutella ja pussailla hetkisen, oli tosi mukava tuokio koirien ja omistajien kanssa. Asta sisko keitteli kaffeet jo valmiiksi ja ruvettiin syömään eväitä. Laitettiin makkarat lämpenemään nuotioritilälle hyvälle hiillokselle.
Koko ajan ihmisiä meni ja tuli mm. kaksi nuorta naista jotka kävivät vessassa ja jättivät ovet sepposen seljälleen, vaikka sanoimme, että vessaan jäi näköjään avoimien ovien päivä, neidit vain katsoivat vessalle ja jatkoivat matkaansa.
Olimme juuri päässeet kunnolla evästelyn alkuun, kun laavulle tulla tohotti kaksi miestä. Kertoivat, että tulee perässä 16 nälkäistä henkilöä. Tuuppasivat nuotion puita täyteen, no eipä siinä ehtineet meidän makkaramme lämmetä, kun oli pakko pelastaa ne liekeiltä.
Yritimme nieleskellä nopsaan eväitämme, kun jo eräs kaveri loikki meidän eväiden yli rapa roiskui ja kenkä oli sisaren eväspussissa, myös koirat asetettiin meidän viereen ja niiden nenät oli myös siellä eväiden seassa, niin paljon kun koirista tykkäänkin, ei omat koirat ole saaneet eväille, ei toisten eikä omille mennä.
Kohta oli ihmistä ympärillä niin tiuhasti iholla (korona huomioiden), että oli pakko paeta eväiden kanssa nuotioringistä. Otti kyllä vähän päähän. Tällä kertaa näki kyllä läpileikkauksen millaisia retkeiliöitä on liikenteessä tätä nykyään.
Emme antaneet tämän kokemuksen himmentää hienon päivän tunnelmaa vaan kuvailimme vielä hiukan rotkojärveä ja sitten pikkuhiljaa palailimme autolle.
Mukava päivä ja parhaassa seurassa.
-Kaarnikka-
©Terttu Puikkonen
Kommentit
Lähetä kommentti