Heinäkuussa oli paljon kauniita päiviä ja viihdyimme kotimokillä ja teimme erinäisiä järjestelyjä että saisimme saunaprojektin käyntiin.
Koko kevät on etsitty sopivaa saunapakettia ja vertailtu sisältöjä ja hintoja. Vämmätty sinne ja tänne. Lopulta päätimme, että se on Metsola 15 sauna.
Nuoremman poikani Markon perhe piipahti päiväseltään,mökillä viimesinä lomapäivinään. Soutelivat ja kävivät viimeisen kerran vanhassa saunassa, jonka jälkeen grillailivat ja sitten lähtivät ajelemaan kotiinsa.
Kaunis aamu aurinko paistaa ja on vähän utua järvellä.
Päiväkävelyllä järven toisessa päässä näytti että oli sade tulossa, mutta onneksi ehdittiin takaisin ennenkun rupesi satamaan
Veimme siskojen kanssa varastosta runsaasti vanhaa roinaa Lakeuden etapin kierrätyspisteeseen ja hajotimme vanhat rakenteet. Nyt on rakennettu uusi seinä ja ovet, vielä myöhemmin teemme sinne hyllyt. Minä maalasin varaston ja uudet nurkkalaudatkin. Maalasin innostuksissani myös varaston toisessa päässä olevan liiterin ovenkin, kun maalia oli jäljellä.
Erkki ja Kari rupesivat pykäämään pystyyn pressusaunaa jossa voimme peseytyä ja saunoa kun vanha sauna puretaan.
Harjakais oluset
Kiuas siirretty kokeillaan vetääkö torni.
Pressujen kiinnitysrimoja paikalleen, pressu loppui kesken täytyy tuoda seuraavaksi kerraksi lisää.
Lauteet ja kaiteet paikoillaan.
Vesipatakin on paikallaan ja lattia laatat.
Välillä käytiin lakkasuolla riehumassa.
Hienoja utuisia aamuja
ja aurinkoisia päiviä
Välillä kotiin asioita hoitamaan ja kukkia kastelemaan.
Tässäpä sitä tapahtumaa Heinäkuusta. Aika vähäsen tuli kuvattua, vähän vaan dokumentointia kännykällä.
Elokuussa alkoikin sitten saunan purkuhommelit.


















Melkoista tohinaa ja tekemistä pilvin pimein, mutta lopputulos jossain vaiheessa kruunaa vaivan. Lakoista olen pahuksen kateellinen, pääkaupunkiseudulla lähin lakkapaikka on tori. Toivottavasti olet ehtinyt kuvailemaan syksyn värejä, ruska on aivan mahtava ympäri Suomen...:)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Pitsit sekaisin. Tohinaa on riittänyt, onneksi saimme viettää siskoissa pariviikkoisen ruskaloman Kuusamossa. Retkeilimme siskon reumajalkojen sallimissa rajoissa, mutta lähes joka päivä vähän. Tarinaa ja kuvaa on tulossa, eka osa jo luettavissa juurikin tänään ja jatkoa seuraa. Ihanaa syksyä sinulle.
VastaaPoista