Ihana lämmin toukokuu on meillä ollut, mutta kuvausreissuja ei ole ehtinyt tekemään kovin montaa.
Mökille lähdimme jälleen 17.05.2018 Maalien, kattotikkaiden, päätypeltien yms sälän kanssa.
Laitettiin marjapuskille tukirenkaita ja nautittiin niin huumaavasta lintujen konsertista etten muista ennen kokeneeni.



Maisema ja mustikka metsät ovat hennon vireitä ja yhtään itikkaa ei vielä inise korvan juuressa.
Järven vesi on korkealla ja puut alkavat jo kärsiä majavan aiheuttamasta tulvasta.

Mökin kuisti maalattiin ja Erkki joutui maalaamaan tuolta jossa on ampparinpesä räystään sisällä..
Innostuttiin sitten lopuksi maalaamaan koko etuseinä ja ikkunanpuitteet yms.

Erkki asensi päätypellit katolle ja korjasi tornin juurta.
Maanantaina 21.05.2018 siivoilimme jälkemme ja kuuntelimme kun mustarastas konsertoi meille.
Illalla lähdettiin ajelemaan hyvillä mielin ja levänneinä kotiin.
Tiistaina 22.05.2018 Heräsimme kauniiseen aamuun kotona, mutta Erkillä oli paha olo ja rintaan otti. Sain puhuttua hänet Terveyskeskukseen ja sieltä mentiinkin sitten kiireellä ambulanssilla sairaalaan. Sydän oli jo matkalla jouduttu käynnistämään. Onneksi Vaasassa on suomen paras sydänosasto. Pallolaajennus oli tehty jo ennenkun ehdittiin edes henkäisemään. Hoito oli hyvää ja meistä molemmista huolehdittiin Iso kiitos siitä. Nimittäin joka kerta kun kävin tai soitin, hoitajat kysyivät myös miten minä jaksan ja pärjäänkö kotona yms.
Mitään oireita ei Erkillä aiemmin ole ollut, ei kolesteroolia tai verenpainetta, mutta sukurasite oli ainoa syy.
Nyt monet lääkkeet ja vuosi tiukkaa tarkkailua kotona.
Vieläkään en oikein uskalla kunnolla hengittää.. pelästyin niin kovasti.
26.05.2018 Kuvailin luumupuun- kirsikan ja omenankukkasia. Olo oli kiitollinen sillä olin edellisenä päivänä hakenut mieheni sairaalasta kotiin.


Nyt on eletty hiljaiseloa ja laiteltu pihakukkasia. Nautittu siitä että ollaan tässä ja nyt molemmat.





Mukavaa kesää ystävät ja muistetaan elää ja rakastaa läheisiämme joka päivä, sillä niin pienen "karvan" varassa on elämä täällä.

Kommentit
Lähetä kommentti