Hengitys tauko sisaren luona Espanjassa


Uskaltauduimme vihdoin sisaruksissa lähteä Espanjaan vanhimman sisaremme luokse parin viikon hengähdys tauolle. Vähän kyllä pelotti ja stressasi miten äiti pärjää ikävöikö kovasti, mutta hyvin oli kaikki mennyt, kaikki kiitos Heikin, Piian, Anninan ym ihanien hoitajien. Toinen jännityksen aihe oli Astan 5viikkoa jatkunut flunssa ja reuma. Flunssa yritti koko ajan myös minulle ja Leilallekkin. Sinkkisuihketta, valkosipulia ja inkivääriä, sitruunaa sekä pakurikääpä teetä on tullut lipitettyä jo pitkään, kun myös mieheni on ollut ko flunssan kourissa jo useamman viikon.

Perjantai 23.03.2018
Näistä vaanivista stressinaiheista huolimatta pääsimme matkaan.
Laihialta lähdettyämme pakkasta oli -20 astetta ja kaunis ilma. 
Ajelimme Asta-siskon kanssa Poriin yövyimme siellä ja nappasimme nuorimman siskomme Leilan mukaan.

Lauantai 24.2.2018
 Porissa oli -22 astetta pakkasta ja kauniin aurinkoisessa pakkas-säässä hurautimme Helsinkiin. 
Veimme auton parkkiin ja kiipesimme lentokenttäkuljetuksen kyytiin ja tuossa tuokiossa olimme kentällä. Lähtöselvitykset omatoimisesti ja laukut hihnalle, jonka jälkeen turvatarkastukseen ja sitten rauhoittava pieni brandy naamariin (lentojännitystä torjumaan).

 Tasanen ja hyvä lento Alicanteen, kentällä kovaa ravia läpi koko terminaalin etsimään paikkaa minne laukut purkautuvat.. no löytyihän se lopulta. Napattiin laukut följyyn ja lähdettiin "ulostulo läpeä" etsimään, sekin löytyi ja siellähän Seija sisko ja miehensä Martti jo odottelivatkin. Martti hurautti tottuneesti koko lössin Mil Palmerasiin. 
Seijan ja Martin kautta olimme saaneet vuokrattua ihan naapuristaan, heidän tuttaviltaan, pienen huoneiston. Näin isolla joukolla emme olisi kehdanneet siskon huusholliinsa ahtautua, vaikka hyvin sinnekkin olisimme varmasti mahtuneet :). Asunnolla oli kaikki valmiina ruoista, juomista ja shampanjoista alkaen, me saimme ruveta vain asumaan.. kiitos Seijalle ja Martille siitäkin.
Nautimme tervetulijais shampanjat ja hetkinen poristiin kuulumisia, sitten Seija ja Martti lähtivät omalle asunnolleen. Me aloimme etsimään nukkumapaikkoja ja vähän purkasimme myös laukkuja, mutta isompi tavaroiden järkkäily jäi seuraavaan päivään.

Sunnuntai 25.02.2018
Seuraava aamu vallkeni kauniina. Meiltä on hieno näkymä lasitetulta parvekkeelta merelle.
Kaikki ruokailut nautimme tässä partsilla. Eka aamiainen tässä alla olevassa kuvassa menossa ja nassut on sen mukaisesti vehnäsellään.
Ensimmäisenä päivänä tallustelimme viieleän tuulen saattelemana rannalla. Ihanaa aurinkoa ja merituulta. Tosi vähän oli väkeä, mikä sopii meille, nautimme rauhasta ja oleilusta. Seija ja Martti oli tehneet kana vihannes paistoksen kypsennystä vaille valmiiksi ja tulivat sen ja viinien kanssa meille. Laitettiin ruoka uuniin ja valmistumisen jälkeen nassuteltiin herkkuateria parempiin suihin.
Maanantai 26.02.2018
Seuraavana päivänä käveleskeltiin Campo Amorista eteenpäin kohti Playa Agua Marinaa ja kauppakeskus Consumia. Sää oli mennessä kaunis ja aurinkoinen, mutta palatessa oli alkanut kova tuuli joka kaiketi ennusti tulevan yön sateita. Euroopassa ja jopa Barseloonassa on satanut lunta ja ollut todella kylmää. Kaupasta tultuamme piipahdimme Seijaa ja Marttia katsomassa.
Tiistai 27.02.2018
Seuraava päivä oli lupausten mukaan sateinen, mutta se ei meitä haitannut, sillä olimme lähdössä Seijan ja Martin kanssa kauppakeskukseen Dos Maresiin. Kierreltiin vähän vaatekauppoja ja kenkä kauppoja, mutta en löytänyt itselleni oikein mitään sopivaa.
Lopuksi mentiin ruokakauppaan ja ostettiin ostoskärryllinen ruokaa.. gluteenitonta leipää ei saa lähikaupastamme niin sitäkin monta pakettia, vettä, viiniä, pullo brandyä, lihaa, kalaa, vihanneksia, hedelmiä jne.. ja hinta oli 45,90 !!! Ruoka on todellakin paljon halvempaa kun suomessa.
Vettä satoi ihan kaatamalla välillä ja välillä paistoi taas aurinko. Ajeltiin kaffeelle Seija-siskon luo. Sieltä sitten jossain välissä takas asunnollemme ( matkaa on 30 - 50 metriä ) Illalla Seija ja Martti piipahti vielä meillä.  
Ajoissa nukkumaan, sillä päälle yrittävä flunssa ja ukkos sään hiostama olo oli verottanut edellisen yön unia.
Alla olevassa kollaasissa on kuva Vistamar 9 huoneistostamme, lasitettu parveke, ylin kerros  myytävän asunnon vieressä.

Keskiviikko 28.02.2018
Seuraavana päivänä käveltiin  rantoja pitkin ja ihailimme aaltoja. Kävimme hakemassa lähikaupasta valkosipulia ja pizzaa.  Illaksi menimme Seijan ja Martin luokse saunomaan.
Torstai 01.03.2018
Koko yön tuuli ja myrskysi kovasti, ulko ovi ryskytti ja paukkui.. Tilkittiin pahvinpalalla, myöhemmin Seija sanoi että kannattaa lukita turvalukolla niin ei koluuta. Aamulla oli zombi olo huonosti nukutun yön jälkeen. Laitettiin ittemme kuntoon aamupalan jälkeen ja lähdettiin Seijan ja Martin kanssa Torstai markkinoille. Oli vain niin kammottava tuuli, että meinas viedä myyjien pöydältä tavarat pitki katuja ja mereen, eikä kauppojen tekemisestä tahtonut tulla mitään. Meinasi meillekkin tulla vilu, joten ajeltiin Seijalle ja Martille kaffeelle.
Iltapäivällä kampetta päälle ja kävelylenkille merenrannan kautta läheiselle uomalle ja sitä myöten katsomaan nektaripuutarhan kukkasia. Kauniisti oli osa kukassa, ja osassa oli jo hedelmät aluillaan.

Perjanta 02.03.2018
Sateli välillä ja oli viileä tuuli aamupäivällä lähdettiin lähikauppaan Super Sauraan, tallustelimme rantaa pitkin ihaillen aaltoja.
Seijalla ja Martilla käytiin päiväkahvittelemassa ja sitten hipsittiin kämpille lepäilemään hetkeksi.
Puol viisi puettii paljon päälle ja lähdettiin rannalle, ajateltiin että jos täysikuu pilkahtaisi. Tuuli kovasti ja meri aaltoili komeasti.
Tavattiin englantilainen pariskunta, joka kertoi nähneensä läheisellä matalikolla kolmena edellisenä iltana delfiineitä.
Yritettiin tiirata jos näkyisi jotain, mutta emme nähneet mitään muuta, kun upeita aaltoja, kuun nousuakaan emme jaksaneet odotella, vaan hipsimme nukkumaan.




Lauantai 03.03.2018
Astalla oli aamulla kovat reumakivut ja hän päätti uskaltaa pistää ittelleen lääkkeen. Viiden viikon flunssa alkaa olla takana, joten uskalsi sen tehdä. Lähdettiin hiljaksiin rannalle käveleskelemään, kuvailtiin kukkasia yms ja istuttiin välillä nauttien auringosta. Lopuksi löysimme itsemme Torre de la Horadadan linnakemajakalta asti. Käytiin tapaksilla ja viinillä rantaravintolassa ja lähdettiin  hiljakseen tallustelemaan takaisin asunnolle.
Koko aurinkoinen päivä tuli oltua ulkona tänäänkin.

Sunnuntai 04.03.2018
Viileä Sunnuntai päivä. Vietämme Leila-siskon syntymäpäivää käveleskelemme rannalla. Iltapäivällä valmistelimme ruokaa ja veimme mukanamme Seijan luokse. Martti grillasi lohta yms. ja taas nautiskeltiin napa piukeeksi. Tuli syötyä vähän yli joten kävimme pienellä sulattelulenkillä myöhemmin illalla. Kameran jalka unohtui siälle joten kuvat tärähtivät.. silti oli aika hauskan näköisiä.



Illalla myöhemmin bongattiin vielä kuukin kun kurkistelimme parvekkeelta.
Eka viikko päättyykin sitten tähän. Suraavasta viikosta kerron toisessa postauksessa.
Mukavaa maaliskuun jatkoa ystävät.

Kommentit

  1. Ihanaa kun olet koonnut reissusta tällaisen jutun, hyvä kun kirjoitit päiväkirjaa. Saa uudelleen elää meidän reissua ja mieleen palaa monta mukavaa muistoa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti