Voi miten kovasti olenkaan kaivannut juuri tällaista päivää.
Lunta maassa ja puiden oksilla. Kultainen kehrä sinisellä taivaalla. Aurinko ei kovin korkealle nouse tähän aikaan vuodesta, silti sen säteet saavat hangen kimmeltämään tuhansin timantein.
Pieni pakkanen kipristelee nenänpäätä ja ilma on raikasta ja ihanaa hengittää.
Nuotiossa rasahtelevat puut ja tervaksen tuoksu sekoittuu paistuvan lohen muheviin aromeihin. Nuotioaterian kruunaa tietenkin nokipannukahvit.
Lyhyt päivä kuluu nopsasti ja ennenkun huomaammekaan sininen hämärä on laskeutunut ja kuu kiivennyt taivaalle.
Pakkanen kiristyy ja pimeys syvenee, ainoastaan kuu valaisee tienoota, nuotion iloiset liekit ovat hiipuneet lämpimäksi hiillokseksi.
Seuraamme kun kuun eteen ilmestyi helmiäishotoisia pilviä, häipyen ja ilmestyen jälleen. Tätä näytelmää olisi voinut katsella vaikka koko yön,
mutta valitettavasti oli pakko lähteä kotiin, ja varpaitakin rupesi pakkanen jo pikkuhiljaa nipistelemään.
Kiitos ihanasta päivästä.
Mukavaa viikonlopun jatkoa ystävät.







Voi, näitä kuvia voisi katsella ikuisuuden. Itsekin olen tallustellut valkoisessa, ihmeellisessä lumessa ja vain nauttinut sekä luonnosta, että taivaan väreistä ja tapahtumista.
VastaaPoistaOnneksi lumi tuli ja toi valoa pimeän keskelle, jo alkoi pääkoppa ollakin siinä kuosissa, että olisin ollut valmis hyppäämään mustaan jätesäkkiin, ellei tätä valoa olisi ilmestynyt. Kaunis ja liikuttava kuvasarja, kiitos päivän valaisemisesta...:)
Kylläpä on kaunista! Juuri tuollaisen päivän haluaisin viettää, mutta kaveri uupuu. Ja yksin lähteminen huonokuntoisen selän takia ei ole vaihtoehto. :( Toivottavasti tulee vielä kauniita viikonloppuja, että pääsee metsän keskelle nautiskelemaan. Tänään taidan imeä itseeni auringon säteitä turvallisesti kotipihalla.
VastaaPoistaKaarnikka,
VastaaPoistataasen kiitokset taitavasti kuvatusta luonnosta.
Ihan tekee mieleni mennä kävelemään tuolle talviselle tielle. Mitähän kaarteen takaa paljastuukaan.:))
sininen hämärä on tosi ihana
VastaaPoistaNiin hienoja tunnelmapaloja sinulla taas! Ja hauska tuo laavun nuotiopohja kuin lautasantenni :)
VastaaPoistaVau mikä juttu! Hienoa, oikea satumaa:)
PoistaIhanat kuvat taas, nuo retket ovat parhautta!!!
VastaaPoistaLämmin kiitos teille kaikille Laavunuotioni lämmössä virtuaalisesti lämmitelleille.
VastaaPoistaYritän pian raapustaa lisää kuulumisia...
Liebster Blog, Bitte
VastaaPoistaAina niin kaunista kuvailua Sinulla Kaarnikka.