sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Ystävänpäivä tervehdys

Ette uskokkaan, rakkaat blogini lukijat miten paljon merkitsette!
Usein pohdin itsekseni näitä elämän kiemuroita, tarkoitusta, uupumista yms . On tunne, että näin on käynyt vain minulle, mutta kuinkas käykään, kun asiasta uskaltaa kirjoittaa. Moni kertoo aivan samoista tunnelmista ja tunteista, saan vertaistukea ja kannustusta. Sen jälkeen ei enää tunnu läheskään niin yksinäiseltä, tämä taivallus omien ajatusten autiomaassa.



Kokopäivä työhön siirryttyäni, se on vienyt lähes kaikki voimavarani. Mitkään ajatukset ja ideat eivät ole päästä ulos tulleet,  on ikäänkuin kipsissä, sen ajan kun kotona ehtii viivähtämään. Niinpä postaukset eivät viimepäivinä ole järin henkeviä olleet ;) Hätäisesti vähän valokuvia ja muita raapustuksia.
Siksipä iso ja lämmin kiitos teille ihan jokaiselle jotka jaksatte lukea  ja spesiaali kiitos teille jotka vielä jaksatte kommentoidakin.


Ystävyys on kaunis asia,
kuin pienen pieni soittorasia.
Kaunis laulu siitä soi
joka iloisen mielen meille toi.
Onneksi on ystäviä hyviä,
että voimme jakaa onnen pieniä jyviä.

14 kommenttia:

  1. Uskon että ystävät ovat hiljaisia enkeleitä,
    jotka nostavat meidät takaisin jaloilleen,
    kun siipemme unohtavat kuinka lennetään.
    Linnunlauluystävänpäivää Sulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Hyvää Ystävänpäivää sinulle myös♥ Olen samaa mieltä, blogiystävät ovat aina niin ihania ja kannustavia. Minulla tuo sanallinen anti on aina onnahdellut, pikkaisen helpompi on täällä blogeissa jutustella.
    Blogissasi olikin mukava piipahtaa kuuntelemaan lintusten laulua, juuri nyt laulaa tiltaltti, suloista kesämusiikkia.
    Korttisi on ihana♥

    VastaaPoista
  3. Työ vie voimat, kyllä, ei tahdo jaksaa muuta sitten iltasella tehä kuin ne pakolliset kodin kuviot ja väsyneenä ei ajatus silleen ole vilkkaammillaan. Mutta kirjotellaan ja mitäpähän kukin teköö blogissaan sillon kun on aikaa ja voimat riittää. Ja ystävät niin "käsin kosketeltavat" kuin blogiystävät, kummatkin sangen tärkeitä:) Hyvää Ystävänpäivää:)

    VastaaPoista
  4. Iloista, mukavaa ystävänpäivää rakas sisko :)

    VastaaPoista
  5. Kaarnikka, omassa blogissani kirjoitin, että uusia ystäviä voi saada milloin tahansa ja mistä tahansa. Me tutustuimme vasta viime syyskuussa, mutta tunnut jo nyt ihan oikealta ystävältä. Olkoon ystävänpäiväsi hengeltään niin lämmin, etteivät varpaasi palellu tässä helkutin pakkasessa. Ama

    VastaaPoista
  6. Ystävyys ja ystävät ovat tärkeitä, samoin blogiystävät. Ja blogit tietenkin, kiitos kauniista kuvistasi, niistä saa paljon iloa ja voimaa! Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  7. Hyvää ystävänpäivää!
    Kun antaa, niin saa. Sen olen minäkin blogimaailmassa huomannut.

    VastaaPoista
  8. Sydämellistä ystävänpäivää Sinullekin ♥

    VastaaPoista
  9. Hyvää ja lämmintä Ystävänpäivää Sinulle ;)

    VastaaPoista
  10. Ihanaa linnunlaulua! Pianhan taas sitä kuulee luonnossakin. Talitiaiset tänään aloittelivat jo urheasti pakkasesta huolimatta lauluaan. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  11. No niin tällaanen ystävä mä sitten oon :( en ole edes ihaniin kommentteihinne ehtinyt vastata, kun on ollut taas sellaasta matalalentoa ja haipakkaa tämä viikko.

    Mutta nyt korjaan tämän mokani.

    Ulleriina:
    ihana runo kiitos se sai minut niin hyvälle mielelle. Ihanaa viikonloppua ja tulevaa viikkoa toivon sinulle.

    Manteli;
    Uskollisin kommentoijani, lämmin kiitoshalaus sinulle, että jaksat aina kirjoittaa ihania ja kannustavia kommenttejasi. Toivon sinulle paljon iloisisa asioita, aurinkoa ja sen mukanaan tuomia voimia.

    Nenunen:
    Kiitokset sinulle kommentistasi ja erityisesti tuiki tärkeästä ”vertaistuesta”
    sitä tarvitsen jaksaakseni eteenpäin. On muuten jännää tämäkin, miten, mulla ainakin tahtoo muuttua tämä bloginpitkokin pikkasen stressaavaksi tehtäväksi. Silloin päätänkin pitää taukoa ja kirjoittaa taas kun se tuntuu mukavalta, sillä sitähän tämä pitäisi olla Iloa valoa ja aurinkoa tulevaan viikonloppuusi .

    Valokin värsyjä:
    Kiitos rakas sisko, että olet olemassa ;) missä olisinkaan ilman siskoja.

    Ama:
    Kiitos ihanasta kommentistasi. On täysin totta mitä sanot blogissasi. Tuo tunne on myös minulla, ehkä olemme ”sukulais-sieluja” . Pidetään näpit ja varpaat lämposenä, kyllä se kesäkin sieltä aikanaa taas tulee, hmm ja sitten huokaillaan taas että, voi kun on niin KUUMA 
    Voimia ja auringon paistetta sylintäydeltä sinulle.


    Anja:
    Lämmin kiitos kommentistasi. Iloa ja aurinkoa tuleaan viikonloppuusi.

    Katriina:
    Lämmin kiitos kommentistasi. Tuo taitaa olla totta… vaikka kyllä kaikista ihanista kirjoituksista saa paljon voimmaa iloa ja tarmoa, vaikkei ehdi millään aina kommentoimaankaan. Upeaa viikonloppua toivotan sinulle.

    Risusydän:
    Kiitoksia ja aivan upeata ja aurinkoista viikoloppua toivotan sinulle.

    Pehmyt piirto;
    Kiitoksia kommentistasi. Toivottelen aurinkoista, rentouttavaa ja ihanaa, viikonloppua Kuvailemisiin…

    Isopeikolle:
    Oikein iso PÖÖ pöö halaus :) ja peikkomaista viikonloppua

    Tulentekijä Tuikku:
    Kiitoksia kommentistasi ja oikein SUPER HYPER IISO onnitteluhalaus uunituoreelle mummulle.:) Kerro terveisiä onnellisille vanhemmille, ylpeälle tädille, sekä iso iso mummulle ja papalle… On se ovelaa, että sisaren tyttäretkin rupiaa jo mummuilemaan :))

    VastaaPoista
  12. lintujen liverrys on ihanaa, kuin myös tarinasi ja runot. .. monta hyvää päiviin harmaisiin kuin myös aivan loistaviin

    VastaaPoista
  13. Voi valtava näitä sivujas ja valokuvia!!! Jo on mahtavan upeita kuvia!
    Olen itsekin Lapin hullu, etelästä tosin. Kateeksi käypi kuvaustaitosi!
    t.Tia-Maria

    VastaaPoista