Tapahtumia kuluneelta viikolta

Marraskuinen alkuviikko oli todella hämyisen tuntuinen. Aamulla kun lähdin töihin on samanväristä, kun illalla palatessani, en ollut varma oliko päivä noussut ollenkaa. 
Onneksi satoi pikkuisen lunta ja on pakkasasteita, joten nyt on jo vähän valosamman näköistä. 


Tiistaina illalla tepsutteli koirien kanssa lenkin äidin luokse. Joimme teetä ja katselimme vanhoja valokuvia. Nauroimme vedet silmissä äidin ottamille juhannustanssi kuville.  Poikieni tyylinäytteet oli sanoinkuvaamattomia. Yleensä keräännymme koko yli 30hengen porukalla viettämään juhannusta kotimökille Ähtäriin. Niinpä josku on sitten tanssittukin pihanurmella koko porukka, pienimmästä isompaan. Ehkäpä saan niitä joskus skannattua tänne, muidenkin iloksi.

Torstaina kävin Lakeudenluontokuvaajien kuvaillassa.  Oli mielenkiintoinen ilta ja aika kului kun siivillä. Kuviaan esittelivät Benjam Pöntinen ja kolme muuta kaveria joiden nimet eivät tule juurin nyt mieleen. 
Innostuin niin paljon, että ajatteli tehdä ko ry:n sivulle myös omista kuvistani esittelyn, koska olen jäsen.

Perjantai iltana olin parturissa. Sain sieltä uuden hiuslookin lisäksi, runsain mitoin positiivista energiaa ja uusia ajatuksia. Kotiin tullessa olin silkka hymyä. Minulla on niin ihana kampaaja, halit Majpille näin virtuaalisesti :).


Lauantaina piti olla hopeasavikurssin kakkos osa, mutta aamulla sain viesti, että kurssi on siirretty seuraavaan viikonloppuun.  

Päivästä näytti tulevan kaunis, joten soittelin pikkusiskolle josko lähdettäisiin kameroiden ja eväsreppujen kera johonkin suuntaan. No siskohan oli hetivalmis ja niinpä otimme suunnaksi Raippaluodon, josta jatkoimme viellä Sommarösundiin. Kuvailimme jäätyneitä kiviä, aaltoja joutsenpoikueita, ja paluumatkalla Raippaluodon komeaa siltaa iltavalaistuksessa.
Välillä keittelimme kaffetta ja lämmitimme paistinpannussa retkikeittimellä ruokaa. Iltasella ajelimme posket ulkoilmasta punottaen, tyytyväisyyttä hyristen takaisin kotiin. Kiitokset taas pikkusiskolle seurasta ja tsemppauksesta. Alla muutama kuva retkeltä.
Lisää päivän kuva-antia löytyy valokuvausblogin puolelta.
 


Näiden kuiven myötä mukavaa viikonlopun jatkoa ystävät.

Kommentit

  1. Aivan mieletön aurinkokuva! Melko hyiseltä näyttää jo vesi. Nyt on ollut upeita alkutalven päiviä ja auringonlaskuja.

    noeijoo

    VastaaPoista
  2. Kuvasi ovat toisi upeita, olet pystynyt vangitsemaan kuviisi myöhäissyksyn kauneuden. Kuviasi on todella ilo katsella.
    Terkuin Teuvo

    VastaaPoista
  3. Komiasti valaistu siltakuva! Olen ihan kateellinen; en saa koskaan aikaiseksi mennä kuvaamaan valaistuna sitä siltaa, mitä pitkin menen aina töihin.

    VastaaPoista
  4. Jukrat, miten paljon kaikkea kivaa sinulla on ollut ja paljon hienoja kuvia. Raippaluoto onkin ihana :) Kävin siellä kesällä ekaa kertaa ja tuskinpa jää viimeiseksi.
    Ilosi ja kuvausintosi jatkukoon!

    VastaaPoista
  5. Jostain syystä peikko tykkää leveistä kuvista, panoraamista. Mistä tulee taivaan hehku tuossa siltakuvassa?

    VastaaPoista
  6. Oman onnen seppä; Mukavaa kun kommenteerasit;)

    Noeijoo; Kiitoksia kommentistasi. Kyllä aika hyistä oli tuolla tuulisellapuolella niemeä, vaatetta piti olla päällä useita kerroksia että tarkeni.

    Teuvo; Lämpimät Kiitokset kannustavasta kommentistasi

    Katriina; Kiitoksia:) Nämä siltakuvat tulivat vähän niinkun palkinnoksi, koko päivän kestäneen retken kotimatkalta.

    Ruska; Lämmin kiitos kommentistasi. vinkkaa mulle kun seuraavan kerran ajelet raippiksen suuntaan, otan kaffettivehkeet mukaan niin voidaan keitellä kaffeet ja höpistä kuulumisia ;)

    Isopiekko; Panoraamikuva saa varmaankin peikon irvistyksen näyttämään huitsin leveeltä. Tuon siltakuvan heijastus tulee todennäköisesti Raippaluodon kylän valoista.

    VastaaPoista
  7. Kaikenlaista mukavaa olet kokenut, kampaajalla käynti kyllä rentouttaa ja tulee uudistunut olo.
    Ensimmäisessä kuvassa aurinko pilkistää kauniisti ja lähettää säteitään maan pinnalle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti