Haaste; jotakin minusta

Oman onnen seppä haastoi minut muistelemaan

alla olevassa kuvassa olen noin 10 vuotias.


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen – Mikä sinusta tulee isona?
En muista varhaisempia vastauksiani, mutta 12-13 vuotiaana minulla oli suuri haave tulla piirtäjäksi, graafikoksi tai somistajaksi, myös balettitanssijaksi ;) haaveilin.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
En muista oliko minulla sarjakuvalemppareita ollenkaan, mutta isosiskon  Ceyn Greyn intiaani tarinat luin moneen kertaan.

3. Lempileikkejäsi?
Kahden pikkusiskon kanssa aika ei tullut pitkäksi.Ulkoleikit, metsässä ja järvellä retkeily oli kivaa. Paperinukkijen teko, piirtely ja kauppaleitkit. Syksyllä kun tuli pimeää oli kiva leikkiä piilosta naapurin muksujen kanssa.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Meillä ei vietetty kait ollenkaan synttäreitä kun olin lapsi. 

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Olin aika arka ja heikko lapsena, siksi en hirveästi pitänyt urheilusta, mutta kesällä uimista rakastin. Ehkä hiihto ja mäenlasku oli mieleisintä "urheilua"

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
Varmaankin Saukki ja pikkuoravat

7. Paras joululahjasi/muu lahja, jonka olet saanut?
Muistan lämmöllä joulupaketteja joita saimme isän siskolta ruotsista. Hän muisti meitä isän kuoleman jälkeen joka joulu. Paketista tuli mm. lämpimiä vaatteita, erikoisia jouluherkkuja ja elämäni ensimmäinen nukke.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?  
Haaveita on aina, vaikkei uskoisi yli viiskymppisenä... kaikkein eniten haaveilen että, voisin vihdoinkin jollain konstin, tienata leipäni luovan puoleni "lahjoilla".

Haasteen tälläkertaa saavat 

Ruska
Manteli
Katriina



Kommentit

  1. Kiva lukea näitä haasteita ja huomasin, että minutkin on haastettu muistelemaan. Kaikki lapsuudenkuvani ovat mummolassa, joten pyydän äitiäni tuomaan jonkin kuvan huomenna ja kenties sitten pääsen muistelemaan.
    En osaa muodostaa seuraavaan haastettavaan linkkiä, neuvoisiko joku taas minua hölmöläistä:)
    Kiitos haasteesta, Kaarnikka.

    VastaaPoista
  2. Kuvaa katselin pitkään, tytön katsetta, suoraa ja hiukan varautunutta. Kaunis tyttö.

    Vastauksissa on paljon tuttua siitä ajasta. Siksi tartun haasteeseen:)

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti unelmasi saa siivet...

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva ja tosiaan mielenkiintoinen katse siinä sinulla. Nyt jäin minä miettimään, että olet jotenkin tutun näköinen...
    Kuule, kannustan sinua tekemään unelmistasi totta. Ota breikki ja kokeile jotain uutta. Nyt vielä ehtii ja kannattaa yrittää, ennen kuin on liian myöhäistä. Vaikka epäonnistuisitkin, niin jotain hienoja uusia ovia voi avautua. Ei tiedä, ennen kuin katsoo.
    Minä taas koetan vastata haasteeseesi =)

    VastaaPoista
  5. Peikko on joskus luonut lunta, mutta se ei ollut yhtään kivaa.

    VastaaPoista
  6. Manteli;
    Kiitoshalit viestistäsi, olen pahoillani etten ole aiemmin ehtinyt vastaamaan, mutta kurkistelin sivullesi, ja huomasin että olit saanut linkitys-ongelman ratkaistua

    Katriina; Kiitos viestistäsi, oikea oli tulkintasi olin lapsena hieman ujo ja varautunut ja ehkä himpun vieläkin...joissain tilanteissa :)

    Anonyymi;
    Kiitos,ajatuksesi lämmittää ja uskon että jotain toteutuu...

    Ruska;
    Kiitoshalit, niinpä, muistatko mitä sanoin sinusta, missä olemmekaan tavanneet ennen:) Tuo on niin totta mitä sanot ja uusia ajatuksiakin on pikkasen jo liihotellut ilmassa ;)

    isopeikko; luomisesta lumenluonti on sitä hikisintä puuhaa ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti