Isänpäivän mietteitä

Isänpäivä tuo muistoja mieleen, joten kopion tähän katkelma muisteluistani joita olen kirjoitellut lapsuudestani...

Isä oli ollut tosi huonona pitkään ja pääasiassa makaili sängyllä ja yski. Lokakuussa eräänä päivänä sanoi äidille että, nyt hänen täytyisi päästä saunaan.

Meillä oli sellainen vanhanaikainen savusauna jonka lämmittämiseen meni jonkinverran aikaa, joten äiti rupesi saunan lämmitys puuhiin heti aamusta ja niin isä pääsi kylpemään jo päivällä.
Sopivasti saunakahvien aikaan kyläilemään tulivat kummini, jotka piipahtivat tuon tuostakin katsomassa miten meillä voidaan. Kummisetäni katseli isää ja sanoi, että näytät nyt terveemmältä kun ennen, taidat parantua. Isä siihen nauraen paukutti rintaansa, ja sano, että joo olen vahva kun pampaksen villihärkä.... sitten istahti alas ja sanoi surullisena, että ei vainkaan... kyllä tämä tauti minut vie.

Jokin aika ennen tuota vierailua oli kertonut äidille, nähneensä sellaisen unen, että kun ensilumen sataa maahan hänellä on hyvä olla, eli hän paranee tai sitten se toinen vaihtoehto.

Usein yöllä olin heräillyt siihen, kun isä yski ja hengitti raskaasti ja äiti vaihtoi hänelle tyynyä korkeammaksi tai muutti isän asentoa.

Päivä tai pari oli kulunut saunapäivästä, kun eräänä aamuyönä äiti herätti minut ja sanoi, että nyt isä on oikein huonossa kunnossa ja hänen on lähdettävä soittamaan naapurista, taksia, että päästään sairaalaan.
Äiti pyysi, että minä istuisin valvomassa isän vieressä ja kääntäisin häntä jos hän rupeaa yskimään, ettei tukehdu. Varoitti myös, että isä saattaa lakata hengittämästä ja voi kouristella ja olla pelottavan näköinen, mutten saanut säikähtää, vaan laittaa peittoa päälle ja yrittää estää, että hän ei putoa sängystä. Näiden neuvojen jälkeen äiti lähti pimään yöhön.

Siinä minä kymmenvuotias istuin silmä tarkkana ja vahdin jokaista isän hengenvetoa, ja pelkäsin, että ei vain mitään tapahdu.
Onneksi isä "nukkui" suhteellisen rauhallisesti koko äidin poissaoloajan.
Aamu oli jo valjennut, kun taksi vihdoin ajoi pihaan, isä oli ollut tajuttomana koko ajan. Äiti kääri  hänet  huopaan ja yhdessä taksimiehen kanssa he kantoivat sairauden riuduttaman, miehen autoon.
Kun isä  tuettiin auton takapenkille, hän tuli tajuihinsa pieneksi hetkeksi ja kääntyi katsomaan meitä portailla seisovia lapsia.
Isä katsoi meitä, hymyili hiukan ja vilkutti kädellään  ....

......kun ensilumin satoi 13.10 maahan isi lähti rajan taakse. ...

Jälleen tänäkin isänpäivänä sytytän hänelle kynttilän ja lähetän kiitoksen, elämästäni.....

Tässä linkit pikkusiskojeni Valorun   (joka oli tuolloin 2,5v.) ja Valokin (joka oli 7v)  ja isosiskomme Seijamarjatan  (jolla jo oma perhe )isänpäivä postauksiinsa. Seijallan postauksessa on ihania kuviakin isistä.


Kommentit

  1. Kuin olisi lukenut Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogiaa, mutta se oli kuitenkin sinun oma muistosi ja kokemuksesi. Suru ja haikeus tuntui tänne asti.

    VastaaPoista
  2. Rakkaimmat ovat sydämissämme ja muistoissamme, vaikka he ovatkin poistuneet elämästämme. Kauniisti muistelit isääsi, haleja sinulle♥

    VastaaPoista
  3. Isä on jokaiselle yhtä tärkeä kuin äiti, heistä vain on joskus ollut pakko luopua.
    Kaunis muistotarinasi isästäsi ja se säilyy ikuisesti..

    VastaaPoista
  4. Samanikäisenä olemme isämme menettäneet. Näin isänpäivänä asiat palaavat mieleen, muistot pysyvät.

    VastaaPoista
  5. Minun isä kuoli viisi vuotta sitten. Hän joutui olemaan viimeisen kuukauden sairaalassa, ikää oli 82v, siis vanhuuden vaivoja. Vietettiin poikieni kanssa hänen viimeinen Isänpäivä sairaalassa, hän kuoli 21.11. Poikieni isä on myös kuollut, jotenka meillä ei sen kummemmin vietetty isänpäivää, vein kynttilät haudalle. Vain hyvät muistot on jäljellä.

    Muistelusi on kaunis, hyvää Isänpäivän iltaa.

    VastaaPoista
  6. Katriina; Kiitos, Isänpäivä saa minut aina hetkellisesti haikeaan olotilaan. Onneksi omat lapset ja lapsenlapset palauttavat vierailullaan tunteet taas balanssiin ;)

    Manteli; Juuri noin se on usein mietin että, mitähän isä olisi tähän sanonut tai tässä tapauksessa tehnyt:) Mukana hän kulkee rinnalla ajatuksissa. Lämpimät halit takaisin.

    Ulleriina; Kiitoksia. Kyllä se näin on, onneksi äitiliini oli vahvaa tekoa ja jaksoi nuo vaikeat ajat.

    Anja; Haleja sinulle isänpäivän iltana.Monesti mietin miten rankkaa vanhemmillani oli. Isä sairastui 40 vuotiaana ja sairasti 8vuotta jonka jälkeen menehtyi 48vuotiaana. Äiti on kertonut heidän yhteisistä haaveistaan ja suunnitelmistaan,jotka eivät koskaan toteutuneet.

    Oman onnen seppä: Kiitos kommentistasi. Halauksia ja lämmintä kynttilän valoa iltaasi. Onneksi meillä on ne hyvät muistot tallella

    VastaaPoista
  7. Kauniit nämä sinun muistelut. On hyvä että olet kirjottanut niitä tänne. Monia asioita muistat enemmän kuin minä. Halauksia, voimia ja iloa viikkoosi.

    VastaaPoista
  8. Valokki; Isooo kiitoshali viestistäsi voimahalauksesi voimalla pystyin viimeviikon viemään päätökseen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti