Mättäällä istujan mietteitä

Sumu hiipi, kuin varkain ilta-auringon laikuttamaa tyyntä järvenpintaa.
 Yöllä se oli saavuttanut jo pihapiirin myrskylyhdyn, luoden sen ympärille pehmeän pumpulisen takikapiirin.
 Elokuisesta lämpimästä yöstä huokui levollisuus ja tumma rauha. 


 Vielä aamullakin usvan valkea vaippa lepäsi maiseman yllä, kietoen lempeään huomaansa järven ja sen lahdella lipuvan joutsenparin.

Kaikki rannan seitit se oli saanut kimmeltämään helmien lailla.

Värisevällä syksynpunaamalla lehdellä, on utuhelmet, kuin herneet palossaan ripirinnan ja juolukallakin kasteinen ilonkyynel sinisellä poskellaan. 
 Sienten lukuisa kansa nosteli  hattujaan sammaleesta, ja kesän viimeisin värisevä vanamo valmistautui talviunilleen kotimättäänsä kainalossa.
Ilmassa leijui huumaavan vahvana syksyn tuoksu, johon sekoittui rannan sammal ja suopursut sekä viimeisiä kukkiaan varisteleva kanerva jäkälikössä.

Kommentit

  1. Hienoaa! Kun tarinaa lukee, näkee elävästi silmissään luonnon kauneuden, sadun ja taian omaisuuden. Luonnon voi nähdä niin erilaisena kun osaa katsoa ja pysähtyä kuuntelemaan.

    VastaaPoista
  2. Oo, sinä olet oikea runoilija :D Juuri tuollaistahan se on parraimmillaan.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kommenteista Astalle ja Ruskalle.
    Se on jännä juttu, kun oon tarpeeksi levännyt eikä stressi paina, niin juttua tulee ihan kun itsekseen. Mutta kun on "työsempalot" päällä, ei tado ihan normitekstikään onnistua.
    Tuo "tarina" lähti tulemaan valokkuvaus päivän päätteksi, ei voinut estää =).

    VastaaPoista

Lähetä kommentti