torstai 29. lokakuuta 2009

Kurjenkierrosta katsomassa.


Tämänpäivän ulkoilu kohdistui jälleen tutulle kurjenkierroksen alueelle.


Pakkasta oli ollut muutama aste yöllä joten pitkokset oli aika lipsakat. Voi mikä rauha ja hiljaisuus lepäsikään suomaiseman yllä. 



Käveleskelin aikani ja sitten palasin suosaarekkeeseen keittelemään kahvia. Neljä joutsenta lenteli syömään, melko myöhäsellä ovat nekin vielä täällä.





Kuu nousi toiselle puolelle taivasta kun aurinko laski toiselle puolelle. Oli aika lähteä talllustamaan auton suuntaan kun vielä oli pikkasen näkyvyyttä jäljellä.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Mikä vetää likan mettään, sateeseen ja pimiään..

Kysymys heitettiin ilmaan, kun olin kertonut työkavereilleni, että vietin viikonloppuna taas yön mettässä...
Kyselivät, että mistä vuokrasit mökin... kun kerroin, että ei kun Savotan kangaslaavussa makuupussissa...
Kauhistelevien kuoro ihmetteli, että mikä saa ihmisen vaihtamaan lämpöisen ja pehmeän sängyn, epätasaiseen ja kylmään vaihtoehtoon, jossain pöpelikössä, pimeessä ja räntäsateessa,
ei vessaa eikä pesumahdollisuuksia ja yök vielä näin syksyllä...
Kuulemma olis voinu vaikka mikä, karhu, susi, käärme tms minut sielä popsia, puhumattakaan hirvikärpäsistä...

Kerroin miteni ihanan rauhallista ja rentouttavaa on istua tulilla. Kuunnellen tuulen tohinaa puidenlatvoissa, nuotiotulen rasahduksia  ja omia ajatuksiaan. Kun menee nuotiopiirin ulkopuolelle, on kun mustassa samettipussissa... ei näe yhtään mitään, muutoin kun otsalampun valossa.  Yön nukuin  hyvin, muutaman kerran heräsin, kun  kääntynyt tuuli henkäili kasvoihini. Kiskoin makuupussin huppua tiukemmalle , käänsin kylkeä ja jatkoin kuorsaamisa tyytyväisenä aamuun asti.

Koirien kanssa metsässä.

No joo olen nyt sitten sairaslomalla taasen. Lääkärin määräyksestä joka päivä pitäis käydä pitkällä ulkoilulenkillä ns. tuulettamassa aivoija =)


Niinpä tänään puoleltapäivältä pakkasimme kaikki koirat autoon sekä reput ja eväsvehkeet. Ajelimme tihkusateesta huolimatta metsänlaitaan ja levisimme maastoon...

Koirat Tokko ja Jeppe kirmasivat häntä suorana edes takaisin, mutta Dorri kulki uskollisesti isännän tai minun perässäni.



Syötiin pakkasenpuremia isoja puolukoita ja nuuhkittiin metsän ihanaa tuoksua. Välillä paistettiin makkarat ja laiteltiin kahvia ja taas jatkettiin hiljaista tarpomista ihsteltiin kaikkea ympärillä näkyvää..


Kyllähän pikkuriiviökin oli väsyksissä kun päästiin kotiin.. kaikki koirat nukkuivat reporankana koko illan.

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Mummun ja paapan tähtisilmät Fanny ja Jere

Fannyn 2 vuotis synttäreiltä, viime maaliskuulta.
Kaakun leikkuu on vakavaa puuhaa.

Juuri vähän ennen synttäripäivää on toivuttu vesirokosta.
Fanny on tänäpäivänä oikea papupata... pulina on tauotonta.
Eikä voi kun silmät suurena katsoa että mistä ihmeestä se tuommosetkin asiat jo ymmärtää ja osaa
Muumit ja erityisesti Nuuskamuikkunen on suosikki.




Jere päivittelee 1vuotis lahjapaketteja , harvinaisent totisena, yleensä hänellä on aina nauru naamalla.

Hänon oppinut muutama viikko sitten kävelemään, ja sitähän sitten harrastetaan ihan urakalla, puhetta ja pulinaa on ilmassa kovasti, vaan vielä ei ainakaan mummu ymmärrä mitä tarinaa sieltä tulee =)

torstai 22. lokakuuta 2009

Käythän lukasemassa oheisesta linkistä Outa.fi


Outa.fi on tosi mielenkiintoinen julkaisu ja erittäin hyvää ensiapu-
lääkettä retkipuheen ikävään, vaellushulluuteen yms kamaliin "tauteihin". Avoin julkaisu jonne voi kirjoittaa kuka vaan retkeilyä ja ulkoilmaelämää rakastava/harrastava. Tunnukset saa toimituskunnalta...
Vink vink pikkusisko Leila laitappa niitä hienoja tunnelmallisia luontorunojasi julkasuun....
Olen ihan varma että niitä lukisi muutkin mielellään..

Eipä muuta kun odotellaan ensimmäisiä lumia... saapa nähdä tuleekohan näille main edes jouluksi.
Ylläoleva kuva on otettu 30.10. 2007 Kivi-ja Levalammen alueelta.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Esittelyvuorossa Dorri , Tokko ja hännänhuippuna Jeppe


Dorri (Fidelis Dorsi Day) 6vuotias suomenlapinkoira narttu

Tämä hännänhuiskuttaja tuli ilosuttamaan perhe-elämäämme kolme vuotta sitten.Dorri oli sitä ennen asustellut Oulussa.

Dorri on iloinen, suloinen, komenteleva herkkusuu joka pummaa aina. Dorrukkainen possunenu rakastaa rapsutuksia ja kellahtaa välittömästi tossut pystyssä selälleen, kun sitä lähestyy.





Tokko ( Tiilitehtaan Wanha markki) on 3vuotias suomenlapinkoira uros

Tokko tuli kotiimme kolme kuukautta ennen Dorria ja kun oli niin itkeskelevä ja ikävöivä  sai seurakseen jöötäpitävän Dorrin ja sittemmin ei ole pahemmin itkeskellytkään.

Tokko on miäs eli jäyhä uros... seuraa tilannetta taka-alalla, eikä ole ihan yhtä innokas rapsutusten anelija kun Dorri. Vaikka yhtä mielellään se makaa selällään tassu taivastakohti kun sitä rapsuttelee tai harjaa. Kotia, pihaa ja laumaansa, se vartioi silmä tarkkana.

Harrastamme koiriemme kanssa ainoastaan lenkkeilyä, retkeilyä ja vaeltelua, emme mitään  vakavaa kilpailutoimintaa.
Jepestä tulee miehelle mettäkaveri jänismetsälle ... toivottavasti =)


Jeppe  5kk suomenajokoira uros liittyi laumamme jatkoksi viime kesänä.
Kuvassa annetaan ensipusuja pojanpojalle Jerelle.. (Kuva on Jeren äidin Sadun ottama).
Jeppe järsii ja näköjään syökin vaikka mitä.  Nojatuoli puiset käsinojat on säpäleinä, muutamat parit kenkiä, miehen uusi puhelin, näin muutamia mainitakseni.Tänään pihapiiristä koiruuden jätökisä siivoillessa, mieheni löysi niistä AAA-patterin, yhden nailonisen nilkkasukan, jne. jotta sellaanen ruokavalio tällä otuksella.

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Mökki laitettu talviteloilleen..


Ajeltiin Lauantaina miehen ja koirien kanssa kauhiaa haipakkaa Ähtäriin. Käytiin kaupassa hakemassa ruokaa ja  kukkakaupasta kanervia haudoille jonka jälkeen truuffootettiin mökille. Lämmitykset päälle ja kaffeepannu, silläaikaa  kun kahvi valmistui, haettiiin iso pussillinen kuusenhavuja. Sitten juotiin kaffeet ja minä lähdin kuusenoksien ja kanervien kera takaisin Ähtäriin.
Kellokanervat koristavat nyt mummun ja papan hautaa, isin ja veljen hautaa ja kummisedän, sekä kummitädin äidin ja veljen hautaa. Kummitäti on itse niin honossa kunnossa ettei kykene haudoille enää lähtemään. Kun haudat oli kunnossa ajeli takaisin mökille (24 km).
Erkki oli jo vetänyt laiturin maihin ja kaatanut veneen ja peitellyt sen yms. joten alettiin laittelee grilliin puita ja myrskylyhtyihin öljyä iltaa varten.


Koirien iltalenkin jälkeen grillailtiin ja tehtiin muutama kuuma kaakao. Nautittiin hiljaisuudesta ja tähtikirkkaasta taivaasta, jota neljänneskuu valaisi.
Ilma viileni tosissaan ja päälle kerättiin kaikki untuvatakit että tarettiin istuskella, nukkkumaan mennessä pakkasta oli -6 . Yöllä sitten heräilinkin viluun ja pukemaan lisää vaatetta, kun makuupussit oli unohtuneet kottiin. Onneksi  koirat (kaikki kolme ) tunki yöllä samaan sänkyyn, mikä oli lämmön kannalta mukavaa,  mutta tilan kannalta ei, kääntyminen oli melki mahdotonta,  joten aamulla oli olo kun rautakangella... kankee  =I
Silti heräsimme mitä kauneimpaan syksyiseen pakkasaamuun ja luonto oli  huurapojan jäljilta kuin sokerikuorrutettua ja järveenkin oli ilmestynyt melkein koko järven yli ulottuva ohjut jääpeite.


Kuvasin pöpelikössä niin etten meinannut aamupalalle muistaa mennä. Hieno päivä kaikenkaikkiaan.  Nyt voi pakkaset ja lumi tulla, mökki on kunnossa sen varalle.. vaikka siellä vielä pitkin syystalvea ja keväällä  vierailemmekin..Kotiin ajelimme illansuussa.

tiistai 6. lokakuuta 2009

Ylistyspuheita kuksalle.

Kuksani, se on parhaiden päiviensä puolivälissä... kuten minäkin.
Se on tummunut, nokinen, ja hieman kolhuilla, mutta sillä on viellä monta upeata retkeä edessään, kuten minullakin.
Pahkakuppini, sietä koivun sylistä syntyisin, lähempää luontoa kuin mikään muu retkeilykamppeeni.

Kun kukasa on oikein vihitty käyttöön, siitä juodun kahvin maussa on aina viivähdys vihkijuomasta, eikä se juoma toisiaan maistu puulle.
Tämä pahkakuppini ei koskaan polta huuliani, vaikka äsken keitettyä kuumaa juomaa siitä siemaisen.
Säännöllisin väliajoin sen hellästi "desifioin" konjakilla tai rommilla ja perusteellisen pesun jälkeen voitelen sitä kookosöljyllä.

Kuksa seuraa aina mukana, olipa kyse marja- ,sienestys-, hiihto, valokuvaus tms. retkistä tai mökkireissuista. Lapin retkillä ja vaelluksilla se on oleellinen osa, jota ilman reisu ei tuntuisi oikealta.

Kuksani, jos se osaisi puhua se kertoisi teille . ..miten sen pintaan on imeytynyt paljon helliä hyväilyjä, kun olen sitä ajatuksissani sivellyt iltanuotiolla.
Miten olemme yhdessä kulkiessamme istuneet  aamuauringon lämpimässä loisteessa aaamukahvilla tai
iltaruskon viileästä kajosta, kuuman totin lämmittäessä sieluamme. Olemme nauttineet hohtavista hangista ja liukkaasta kelistä, mutta myös takkalasta ja tuiskusta.
Olemme kuunnelleet puron iloista solinaa, tunturin tuulien kuiskauksia ja puiden puhetta.
Silitelleet kalliopaaden karheata pintaa ja sammaleen suloista pehmeyttä.
Katselleet kynttilän valoa autiotuvan pöydälltä, kahvin ja kuivavien vaatteiden höyrytessä ympärillä.
Nuuhkineet sateen raikkautta ja salaperäistä utua järvien, purojen ja soiden yllä.
Kuukkelin kujerrellessa ja sinirinnan sirkutellessa olemme huumaantuneet suopursun, kevään ja nuotiosavun tuoksusta.
Raskaan ja hikisen kävelyn jälkeen sammuttaneet janomme tunturijärven tai puron kirkkadesta. Olemme rämpineet suossa ja kurseikossa, kastuneet kaatosateessa ja palelleet tuulissa, mutta leirin pystytyksen jälkeen kuuma kuksallinen on taas saanut kaiken näyttämään valoisalta.
Kuksa paras ja luotettavin retkikaverini.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Miksen minä osaa ...

tai mistä johtuu etten saa tänne enää näkyviin valokuviani? Olenkohan laittanut liian isoja kuvia... varmaankin..

Yritin linkittää tuolta picasawepin puolelta kuvia tekstin sekaan... niitä ihan pieniä vaan eipä onnistu.. ärrr...

ja mistä saisi sellasen kävijä laskurin, jotta vois luurailla käykö näillä sivuilla koskaan kukaan, vai pitääskö lopettaa alakuunsa koko kirijoottelu joka ei ketään kiinnosta

Runoista taas

Olen löytänyt kerrassaan riemastuttavan runokirjan ja kirjoittajan
Arto Juurakko ja  Yhyres kaharen parisuhure patolokiaa.

Parisuhteesta miehen näkökulmasta, pohojanmaan murteella ja huumorilla kirjotettua runoa.

Mikä siinon niin vaikiaa
Minoon yrittäny,
yrittäny
ja yrittäny
kertua sulle, notta oikeen.

Mutta helepompi o
painia kivilouhikos
kaks viikkua syämättä
raivohullun karhun kans,
ku kuvaalla sullen,
kuinka leviäätte kipiää ottaa
se hyvä olo,
kun soot mun kans

tai toinen runo

Riplomatiaa
Ei ikää kannata
sanua akalle,
ku se on teheny ruakaa,
jotta kyllähä maisuu
muavaaluvahalle,
vaikka maistuuski.

Taikka
kun se on tullu kampaajalta
ei saa livahutta,
jotta sen pää muistuttaa
lentohon lähärös olevaa
pääsiäisvalakiaa.

Tällääisistä seuraa
yleensä kylymä sota
ja Perliinin muuri sänkyhyn.
Ku eihän se muavaalluvaha
loppuviimmeen
niin pahalle maistu,
ja pääsiäisvaläkiallaki
on oma tunnelmansa...

Kirjasta Yhyres kaharen Arto Juurakko

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Äitikkä kotiuti jo perjantaina...

No joo nehän pukkasi sitten mummukan perjantaina kotiin... ja meillä kaamea hätä, että saatiin apuvälineitä ja kotisairaanhoitoa järjestettyä ja kotia "saneerattua" että sielä pääsee rollattorilla liikkeelle. Nyt mummukka on kumminkin kotona ja voi olosuhteisiin nähden siedettävästi.

Kotipalvelu käy ensiviikolla laittamassa aamupalan ja päivällä parikertaa. Me käydään siskon kanssa kun pääsemme töistä ja kotipalvelu sitten illalla nukkumatouhut hoitamassa.

Eli näin mennään nyt

torstai 1. lokakuuta 2009

Ei oo kivaa ei ...

Vanha äitini 89v oli Tiistai iltana katsonut iltauutiset ja säätiedoituksen. No siellä luvattiin pakkasta. Äitikällä on pihapenkissä ihania isoja ruusuja kauniisti kukassa, niinpä hän sieppaa sakset ja päättää käydä napsasemassa kukat vaasiin. Kukat napsittuaan nousee ylös kumarasta... ja yhtä´äkkiä kun jalat ois pyyhkäisty alta, kaatuu seljälleen maahan (ilmeiseti huimauskotaus). No kaaduttuaan arvaa että nyt kävi pahasti... onneksi kädet ja jalat liikkuu, mutta ylös ei pääse. Kontaamalla ja kieputtelemalla pääsee kuitenkin takasin sisälle. (ja kukat ja SAKSET on edelleen kädessä) siitä sitten pikkuhiljaa tuskanhiki otsassa saa itsensä sänkyyn. Ajatteli ettei viitti tytöille soitta kun ovat jo nukkumassa, ja jospa se selkä paranisi siinä levätessä. Yö kuluu tuskaisesti ja lopulta aamulla puoliviiden aikaa soittaa pikkusiskolleni, joka tuleekin pikimmiten paikalle ja järjestää ambulanssin ja äitikän sairaalaan. Sairaalasta tulee diagnoosi, että selässä on murtuma L1 nikamassa, konservatiivinen hoito, ei leikkausta vaan särkylääkkeitä ja liikuntaa kivun sallimissa rajoissa... Että sellanen tapaus. Nyt odotellaan pääseekö/joutuuko mummu kotikunnan terveyskeskukseen vai saako olla Vaasan keskussairaalassa siihen asti että pääsisi omaan kotiin. Kotiin täytyy vaan järjestää kotiapua ja välineitä että pärjäisi.